Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tätä blogia päivittelee kahdenkympin alun Helsinkiläisnainen. Olen vanha-aikainen romantiikko, hiljainen miettijä, outolintu, feministi ja ikuinen optimisti. Unelmoin, matkustelen, meditoin, luen, tanssin, kirjoittelen, etsin ja rakennan itselleni muistorikasta elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Olen tällä hetkellä sinkku, jonka aikana etsin itseäni ja suuntaa kaoottiselle elämälleni. Tervetuloaa lukemaan.

Ethän kopioi sisältöä ilman lupaa.

 

 

12.01.2012 - 13:34

Sunnuntaina tuli sitten lorulle loppu. Elämäni ja tulevaisuuteni menee taas uusiksi. Tämä on ollut hyvin tuskallista, olen rukoillut ja yrittänyt saada selkoa miksi näin piti käydä. Olen viettänyt pari päivää ystäväni Fannyn luona missä sain itkeä rauhassa, sillä minä en pystynyt olemaan yksin kotona. Sitten vietin yhden yön äitini luona, ja viime yön vietin ensimmäisen yön kotona. Enää en itke, mutta sydämeni on vieläkin pirstaleina.

En haluaisi enempää kertoa tästä, sillä en halua kirjoittaa tähän sanoja ja tekoja mitä myöhemmin tulen katumaan. Osaksi siitä syystä, koska asia on niin monimutkainen, enkä halua asettaa ketään huonoon valoon. Sanotaan vain, että joskus Jumala ei aina vastaa "kyllä" meidän pyyntöihin. En tiedä, miksi näin on tapahtunut, enkä tiedä mitkä Hänen aikomuksensa ovat minun suhteen, mutta haluan uskoa että Hän vielä antaa minulle arvoa ja onnellista loppua. Pakko on myöntää, että joskus haluaisin kysyä "miksi?", mutta en halua kyseenalaista Hänen tahtoaan. En tiedä miksi Hän vei minulta sen, mikä merkitsi minulle enemmän kuin mitään muuta, mutta en halua luopua toivosta. Yritän vain rukoilla, ja ehkä jonain päivänä palapelin palaset loksahtavat paikoilleen.

Heti kun uutinen erosta kiri intialaisen ystäväni korviin, hän päätti ryhtyä minun matchmakeriksi. Hänellä on kiikarissa järjestää minut naimisiin serkkunsa kanssa. En voi muuta kun nauraa, on siinä minulla ystävä. Enkä tarkoita tätä sarkastisesti. Hän tarjosi samaa tarjousta parisen kuukautta sitten, mutta kieltäydyin. Hän tulee huomenna keskustelemaan asiasta, minä aion vain istua ja kuunnella mitä hänellä on sanottavaa. Ehkä tämä on hänen tapansa lohdutella minua, joten en aio pinnistää vastaan. Mihinkään naimakauppaan en ryhdy, mutta voin ainakin kuunnella mitä hänellä on sydämessään. Pakko myöntää, että osa minusta on kiinnostunut...

Hiihtolomalla olisi aikomus matkustaa jonnekin, sillä kaipaan nyt irtiottoa Suomesta ja kaikesta kaaoksesta. Italia kiinnostaisi, mutta ei koska siellä asuu eräs tietty gigolo, minkä syliin en halua päättyä. Turkki on myös vahva ehdokas, sillä siellä olen käynyt ja siellä oli kivaa. Matkustelin Istanbulissa kaverini Suvin kanssa pari vuotta sitten, ja nyt olemme miettineet jos toistaisimme saman. Turkissa odottaa myös ystäväni Berk, jonka kanssa oli silloin pientä romanssia. Nyt ei ole romanssi mielessä, olemmehan onnistuneet pysymään hyvinä ystävinä kaikesta huolimatta. Olisi kuitenkin kivaa nähdä vaikka kahvikupposten äärellä. Mutta tosiaan, pois Suomesta olisi nannaa. Vain jos kukkaro olisi samaa mieltä..

Viikonloppu menee leffojen katseluun, lauantaina katsomme tyttöjen kanssa ensimmäisen Don-filmin, sunnuntaina menemme Lauran kanssa leffaan katsomaan toisen osan. Perjantai menee tosiaan kuunnelleen intialaista matchmakeriani, minkä jälkeen yritän tavata edesmenneen ystäväni pikkuveljeä. Hänelläkin on ollut vaikeaa, joten menen antamaan itkevälle olkapäätä.

Eilen kävin ostamassa sen, minkä olen haaveillut saavani jo puolitoista vuotta. Hamsterin. Hän on talvikko, ja nimeksi tuli Parvati "Paro" Shaphire. Hän on nyt minun rakkaudenkorvike, ja kohtelenkin häntä kuin vauvaani, vaikka kyseessä on vain pieni eläin. Laitan kuvia hänestä myöhemmin, sillä kaupassa suositeltiin antamaan hänelle pari päivää tutustuakseen uusiin ääniin ja uuteen asuinympäristöön. Hän on nukkunut suurimman osan ajasta kopissa, mihin laitoin pumpulia pehmusteeksi. Äidin pikku kulta <3

Ei minulla ole hätää, yritän edetä päivä päivältä. Keskityn nyt opiskeluun, duuniin, harrasteisiin ja matkusteluun. Yritän löytää itseni ja uuden polun elämälleni, vaikka juuri nyt tuntuu että kaikki polut on poltettu maan tasalle. Ehkä jonain päivänä palapelin palaset loksahtavat paikoilleen, tavalla tai toisella.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Minun maailmani

Ajattelu - olen kova pohtimaan asioita, joskus liikaakin.

Bollywood - nämä elokuvakokemukset maistuvat paljon paremmalta kuin länsimaalaiset filmit :P

Filosofia - mieliharrastukseni hiljaisina hetkinä.

Haydi - ns. taiteilijanimeni, jonka hauskojen sattumusten jälkeen sain Turkista. Käytän nimeä hyperavaruudessa, sillä minulla ei ole tapana mainostaa itseäni.

Intia - paikka, joka opetti minulle itsestäni ja indenttiteetistäni, ja auttaa minua tänäkin päivänä löytämään uusia puolia itsessäni.

Kirjoittelu - kirjoitan paljon, olenhan aina ollut kova raapustamaan tarinoita tavalla tai toisella. Minulle tarinoiden luonti ja jakaaminen on aina ollut intohimo, vaikka ei sitä välttämättä tule tehtyä niin usein kuin haluaisin. Joskus luon uusia maailmoja ihan omaksi huvikseni, milloin mielikuvitus saa lentää vapaasti ilman ulkopuolisen kritiikkiä.

Koti - ihana yksiöni Herttoniemenrannassa, Helsingin sydämessä.

Luonto - Äiti Maa meidät synnytti, kohdelkaamme Häntä rakastaen ja huolehtien.

Nemesis - se pimeä puoleni.

Opiskelu - opiskelen ensimmäistä vuotta lähihoitajaksi. Ei vielä tiedä tuleeko minusta tarhatäti vai akuuttihoitaja...

Semi-vege - luovuin alkuvuonna 2011 punaisesta lihasta ja kanasta, kalaa sallin vielä syödä. Ainakin toistaiseksi.

Uskon voima - kuulun kirkkoon, uskon Jumalaan ja Jeesukseen, mutta olen samalla avoin muille maailmoille. En haluaisi kategorisoida itseäni mihinkään uskonryhmään, sillä minusta kaikella on merkityksensä elämässäni enemmän tai vähemmän.

Yöpöllö - olen iltaihmisiä, ollut vauvaiästä asti. Aivoni eivät herää ennen puoltapäivää ja illalla olen pirteimmilläni. Paha tapa johon ei ole vieläkään löytynyt lääkettä. Toisaalta en sitä kaipaakaan.

 

Katsotut Bollywood-filmit:
  • 3 Idiots (2009)
  • Aakrosh (2010)
  • Andaz Apna Apna (1994)
  • Atithi Tum Kab Jaoge (2010)
  • Bollywood - The Greatest Love Story Ever Told (2011)
  • Bunty aur Babli (2005)
  • Dabangg (2010)
  • Devdas (2002)
  • Dirty Picture (2011)
  • Don: The Chase Begins Again (2006)
  • Don 2 - The King is Back (2011)
  • Dostana (2008)
  • Ekk Deewana Tha (2012)
  • Ek Main Aur Ek Tu (2012)
  • Force (2011)
  • Housefull (2010)
  • Golmaal (2006)
  • Kabhi Alvida Naa Kehna (2006)
  • Khalnayak (1993)
  • Kuch Na Kaho (2005)
  • Lagaan (2001)
  • London Dreams (2009)
  • Main Prem Ki Diwani Hoon (2003)
  • Mausam (2011)
  • Om Shanti Om (2007)
  • Omkara (2005)
  • Once Upon a Time in Mumbai (2010)
  • Partner (2007)
  • Raajneeti (2010)
  • Raavan (2010)
  • Salaam-e-Ishq (2007)
  • Sholay (1975)
  • Tees Maar Khan (2010)
  • Tere Naam (1999)
  • Veer (2010)
  • Veer-Zaara (2004)
  • Zindagin Na Milegi Dobara (2011)