Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tätä blogia päivittelee kahdenkympin alun Helsinkiläisnainen. Olen vanha-aikainen romantiikko, hiljainen miettijä, outolintu, feministi ja ikuinen optimisti. Unelmoin, matkustelen, meditoin, luen, tanssin, kirjoittelen, etsin ja rakennan itselleni muistorikasta elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Olen tällä hetkellä sinkku, jonka aikana etsin itseäni ja suuntaa kaoottiselle elämälleni. Tervetuloaa lukemaan.

Ethän kopioi sisältöä ilman lupaa.

 

 

17.01.2012 - 13:28

Parisen vuotta sitten pidin järjestettyä avioliittoa vapauden riistona, näin feministin mielestä. Nyt kun sitä on tutustunut intialaiseen kulttuuriin ja miten tällainen järjestetty avioliitto toimii, olen alkanut saamaan uusia näkökulmia asialle. Nyt täytyy myöntää, että siinä on paljon perää. Intiassa olen tavannut ihmisiä, jotka ovat menneet naimisiin järjestetyn homman kautta, oppivat enemmin tai myöhemmin rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toistaan, ja elävät hyvin onnellista elämää. Länsimaalaisessa kulttuurissa me vain kierrätämme toisiamme, kumppanit vaihtuvat heti kun kyllästyy siihen toiseen. Me länsimaalaiset olemme pilallehemmoteltuja, se on myönnettävä. Ei pelkästään näissä seurusteluasioissa, vaan myös monessa muussa.

Asiasta kukkaruukkuun, nyt siis tämä järjestetty avioliitto-homma on tullut kolkuttamaan minun ovelle. Mainitsin aiemmassa postauksessa kuinka intialainen ystäväni haluaa järjestää minut yhteen serkkunsa kanssa. Perjantaina istuimme ja juttelimme asiasta, sain sen verran paljon tietoa, että homma näyttää olevan varsin selvää. En ole vielä antanut mitään vastausta, lupasin miettiä asiaa perinpohjin. Olen puhunut asiasta myös ystävättäreni kanssa, joka kävi saman prosessin turkkilaisen miehensä kanssa. Tosin heillä ei ollut mikään järjestetty avioliitto. Mutta ainakin minulla on kaikki tiedot käsissäni.

Pakko myöntää, että osa minusta haluaisi suostua. Tietysti minut pitää ensin lähettää sinne Intiaan tapamaan sulhasta ja antaa hyväksyntäni. Sitten joskus keväällä. Ja ei, en minä nyt juokse oikopäätä jonkun syliin. Tästä ei ole kyse sellaisesta asiasta. Tässä on kyse vain auttavasta kädestä. Ja hyvän tahdon lähettiläänä olen valmis laittamaan elämäni likoon. Ja ei siis millään pahalla, sillä olen pyytänyt että saisin paperille minun oikeudet, joka suojelisi minut huijaamiselta, petokselta ysm. mahdollisesta pahantekijöistä. Sopimusrikkomus oikeuttaisi minut tekemään omat päätökseni koskien minun elämääni ja tulevaisuuttani. Minulla ei ole enää mitään menetettävää. Paitsi Kela-tukeni. Se onkin se ainoa huolenaiheeni. "Älä siitä huoli," sanoi ystäväni. Kaikki hoituu. Silti olen huolissani. Mutta olen luvannut miettiä asiaa.

Tämä ystäväni lensi eilen Intiaan tapaamaan perhettään, ja sitä ennen hän oli pyytänyt minua kirjoittamaan kirjeen tälle serkulle. Istuin lauantai-iltana paperi edessäni, ja mietin mitä kirjoittaa. Mitä ihmettä kertoisin itsestäni? Sen, kuinka olen elämässäni tyrinyt, menettänyt sadoittain mahdollisuuksia saavuttaa jotain merkittävää, epäonnistunut rakkaustarinoissani ja kuinka paljon pelkään tulevaisuutta? Lopulta tartuin vain kynään, ja koetin kirjoittaa mahdollisimman positiivisen, silti rehellisen kuvan itsestäni. Yritin kertoa perhetaustastani, mitä elämälläni teen nykyään, ja yleisen kuvan siitä millainen ihminen täällä on.

Kahden tunnin päästä olin kirjoittanut lähes neljän sivun pituisen kirjeen. Kun lopulta istuin ja katsoin kirjettä, huomasin kuinka ison positiivisen kuvan olen itsestäni antanut. Pelkäsin että olisin alkanut kirjoittamaan huonolla itsetunnolla kaikkea säälittävää, mutta kirje puhui asenteella, että vaikka elämä joskus meitä koettelee, minun on vain jaksettava ja toivottavasti Jumala kuuntelee rukoukseni, ja auttaa parhaansa mukaan. Havahduin positiivisesti kun tajusin, että ehkä minä en sittenkään halua kidutella itseäni kuten olen aiemmin uskotellut. Olisi pitänyt ottaa kopion siitä kirjeestä, sillä se olisi toiminut hyvin itseterapeuttisena välineenä. Sen sijaan se nyt makaa kirjekuoressa, missä on mukana muutama valokuva, joita olin luvannut laittaa.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa järkyttävältä, mutta minusta elämäni alkaa pikkuhiljaa palata takaisin raiteilleen. En ole tekemässä mitään äkkipäätöksiä - tai päätöksiä ylipäätäen jotka tavalla tai toisella tulevat vaikuttamaan elämääni mitenkään dramaattisesti. Haluaisin toki selittää tilannetta paremmin, mutta tiettyjen asioiden kohdalta olisi hyvää, jos en kertoisi liikaa. Jonkin ajan kuluessa kerron lisää, tässä oli vain vähän perustietoa tulevasta. Tai ainakin siitä mitä on odotettavissa. Mistäs sen tietää, mitä se elämä on minun suhteen suunnitellut.

 

Rva K kirjoitti 18.01.2012 - 10:33
Tyrmäävä blogilastu! Onnelliseen hinduavioliittoon järjestäytyneenä henkilönä minun pitäisi varmaankin nyt taputtaa käsiäni mutta huomaankin olevani varuillani: sinähän et tuota serkkua yhtään tunne, ja tässä on hirmuinen vaara että odotuksesi (tai hänen odotuksensa) karkaavat käsistä niin että alatte pitää totena sitä mitä haluatte uskoa todeksi - ja toisaalta käyttäytyä vaistomaisesti niin kuin oletatte toisen toivovan.

Joten jos saan papattaa ja paasata vielä vähän niin ehdotan että tartut uudelleen kynään ja paperiin ja tällä kertaa teet itsellesi erittäin selväksi mitkä ovat ne asiat joista et ole valmis tinkimään, mitä siis haluat parisuhteelta. Ja mitä voit ja haluat puolestasi antaa. Ja pidät tästä kaikesta kiinni, oli siellä vastassa mikä akshaykumar tahansa.
Heidi kirjoitti 18.01.2012 - 11:14
Olen sanonut ystävälleni että en tee mitään päätöksiä ennen kun tapaan tämän ihmisen, tutustumme ensiksi, käymme läpi näitä sääntöjä ja toiveita, ja jos löytyy yhteys ja olemme samaa mieltä niin teen lopullisen päätöksen. Kuten sanoin, päätösvalta on kokonaan minulla, ja on tässä aikaa ennen kun joudun antamaan vastausta. Homma alkaa pyörimään joskus talvi-kevään aikana, ystäväni joutuu nyt ensiksi hoitamaan vähän perheasioita sillä hänen isäisänsä kuoli vähän aikaa sitten. Ei ole kiirettä, tässä voi rauhassa miettiä ja suunnitella kaikenlaista.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Minun maailmani

Ajattelu - olen kova pohtimaan asioita, joskus liikaakin.

Bollywood - nämä elokuvakokemukset maistuvat paljon paremmalta kuin länsimaalaiset filmit :P

Filosofia - mieliharrastukseni hiljaisina hetkinä.

Haydi - ns. taiteilijanimeni, jonka hauskojen sattumusten jälkeen sain Turkista. Käytän nimeä hyperavaruudessa, sillä minulla ei ole tapana mainostaa itseäni.

Intia - paikka, joka opetti minulle itsestäni ja indenttiteetistäni, ja auttaa minua tänäkin päivänä löytämään uusia puolia itsessäni.

Kirjoittelu - kirjoitan paljon, olenhan aina ollut kova raapustamaan tarinoita tavalla tai toisella. Minulle tarinoiden luonti ja jakaaminen on aina ollut intohimo, vaikka ei sitä välttämättä tule tehtyä niin usein kuin haluaisin. Joskus luon uusia maailmoja ihan omaksi huvikseni, milloin mielikuvitus saa lentää vapaasti ilman ulkopuolisen kritiikkiä.

Koti - ihana yksiöni Herttoniemenrannassa, Helsingin sydämessä.

Luonto - Äiti Maa meidät synnytti, kohdelkaamme Häntä rakastaen ja huolehtien.

Nemesis - se pimeä puoleni.

Opiskelu - opiskelen ensimmäistä vuotta lähihoitajaksi. Ei vielä tiedä tuleeko minusta tarhatäti vai akuuttihoitaja...

Semi-vege - luovuin alkuvuonna 2011 punaisesta lihasta ja kanasta, kalaa sallin vielä syödä. Ainakin toistaiseksi.

Uskon voima - kuulun kirkkoon, uskon Jumalaan ja Jeesukseen, mutta olen samalla avoin muille maailmoille. En haluaisi kategorisoida itseäni mihinkään uskonryhmään, sillä minusta kaikella on merkityksensä elämässäni enemmän tai vähemmän.

Yöpöllö - olen iltaihmisiä, ollut vauvaiästä asti. Aivoni eivät herää ennen puoltapäivää ja illalla olen pirteimmilläni. Paha tapa johon ei ole vieläkään löytynyt lääkettä. Toisaalta en sitä kaipaakaan.

 

Katsotut Bollywood-filmit:
  • 3 Idiots (2009)
  • Aakrosh (2010)
  • Andaz Apna Apna (1994)
  • Atithi Tum Kab Jaoge (2010)
  • Bollywood - The Greatest Love Story Ever Told (2011)
  • Bunty aur Babli (2005)
  • Dabangg (2010)
  • Devdas (2002)
  • Dirty Picture (2011)
  • Don: The Chase Begins Again (2006)
  • Don 2 - The King is Back (2011)
  • Dostana (2008)
  • Ekk Deewana Tha (2012)
  • Ek Main Aur Ek Tu (2012)
  • Force (2011)
  • Housefull (2010)
  • Golmaal (2006)
  • Kabhi Alvida Naa Kehna (2006)
  • Khalnayak (1993)
  • Kuch Na Kaho (2005)
  • Lagaan (2001)
  • London Dreams (2009)
  • Main Prem Ki Diwani Hoon (2003)
  • Mausam (2011)
  • Om Shanti Om (2007)
  • Omkara (2005)
  • Once Upon a Time in Mumbai (2010)
  • Partner (2007)
  • Raajneeti (2010)
  • Raavan (2010)
  • Salaam-e-Ishq (2007)
  • Sholay (1975)
  • Tees Maar Khan (2010)
  • Tere Naam (1999)
  • Veer (2010)
  • Veer-Zaara (2004)
  • Zindagin Na Milegi Dobara (2011)