Parisen vuotta sitten pidin järjestettyä avioliittoa vapauden riistona, näin feministin mielestä. Nyt kun sitä on tutustunut intialaiseen kulttuuriin ja miten tällainen järjestetty avioliitto toimii, olen alkanut saamaan uusia näkökulmia asialle. Nyt täytyy myöntää, että siinä on paljon perää. Intiassa olen tavannut ihmisiä, jotka ovat menneet naimisiin järjestetyn homman kautta, oppivat enemmin tai myöhemmin rakastamaan ja kunnioittamaan toinen toistaan, ja elävät hyvin onnellista elämää. Länsimaalaisessa kulttuurissa me vain kierrätämme toisiamme, kumppanit vaihtuvat heti kun kyllästyy siihen toiseen. Me länsimaalaiset olemme pilallehemmoteltuja, se on myönnettävä. Ei pelkästään näissä seurusteluasioissa, vaan myös monessa muussa.

Asiasta kukkaruukkuun, nyt siis tämä järjestetty avioliitto-homma on tullut kolkuttamaan minun ovelle. Mainitsin aiemmassa postauksessa kuinka intialainen ystäväni haluaa järjestää minut yhteen serkkunsa kanssa. Perjantaina istuimme ja juttelimme asiasta, sain sen verran paljon tietoa, että homma näyttää olevan varsin selvää. En ole vielä antanut mitään vastausta, lupasin miettiä asiaa perinpohjin. Olen puhunut asiasta myös ystävättäreni kanssa, joka kävi saman prosessin turkkilaisen miehensä kanssa. Tosin heillä ei ollut mikään järjestetty avioliitto. Mutta ainakin minulla on kaikki tiedot käsissäni.

Pakko myöntää, että osa minusta haluaisi suostua. Tietysti minut pitää ensin lähettää sinne Intiaan tapamaan sulhasta ja antaa hyväksyntäni. Sitten joskus keväällä. Ja ei, en minä nyt juokse oikopäätä jonkun syliin. Tästä ei ole kyse sellaisesta asiasta. Tässä on kyse vain auttavasta kädestä. Ja hyvän tahdon lähettiläänä olen valmis laittamaan elämäni likoon. Ja ei siis millään pahalla, sillä olen pyytänyt että saisin paperille minun oikeudet, joka suojelisi minut huijaamiselta, petokselta ysm. mahdollisesta pahantekijöistä. Sopimusrikkomus oikeuttaisi minut tekemään omat päätökseni koskien minun elämääni ja tulevaisuuttani. Minulla ei ole enää mitään menetettävää. Paitsi Kela-tukeni. Se onkin se ainoa huolenaiheeni. "Älä siitä huoli," sanoi ystäväni. Kaikki hoituu. Silti olen huolissani. Mutta olen luvannut miettiä asiaa.

Tämä ystäväni lensi eilen Intiaan tapaamaan perhettään, ja sitä ennen hän oli pyytänyt minua kirjoittamaan kirjeen tälle serkulle. Istuin lauantai-iltana paperi edessäni, ja mietin mitä kirjoittaa. Mitä ihmettä kertoisin itsestäni? Sen, kuinka olen elämässäni tyrinyt, menettänyt sadoittain mahdollisuuksia saavuttaa jotain merkittävää, epäonnistunut rakkaustarinoissani ja kuinka paljon pelkään tulevaisuutta? Lopulta tartuin vain kynään, ja koetin kirjoittaa mahdollisimman positiivisen, silti rehellisen kuvan itsestäni. Yritin kertoa perhetaustastani, mitä elämälläni teen nykyään, ja yleisen kuvan siitä millainen ihminen täällä on.

Kahden tunnin päästä olin kirjoittanut lähes neljän sivun pituisen kirjeen. Kun lopulta istuin ja katsoin kirjettä, huomasin kuinka ison positiivisen kuvan olen itsestäni antanut. Pelkäsin että olisin alkanut kirjoittamaan huonolla itsetunnolla kaikkea säälittävää, mutta kirje puhui asenteella, että vaikka elämä joskus meitä koettelee, minun on vain jaksettava ja toivottavasti Jumala kuuntelee rukoukseni, ja auttaa parhaansa mukaan. Havahduin positiivisesti kun tajusin, että ehkä minä en sittenkään halua kidutella itseäni kuten olen aiemmin uskotellut. Olisi pitänyt ottaa kopion siitä kirjeestä, sillä se olisi toiminut hyvin itseterapeuttisena välineenä. Sen sijaan se nyt makaa kirjekuoressa, missä on mukana muutama valokuva, joita olin luvannut laittaa.

Kaikki tämä saattaa kuulostaa järkyttävältä, mutta minusta elämäni alkaa pikkuhiljaa palata takaisin raiteilleen. En ole tekemässä mitään äkkipäätöksiä - tai päätöksiä ylipäätäen jotka tavalla tai toisella tulevat vaikuttamaan elämääni mitenkään dramaattisesti. Haluaisin toki selittää tilannetta paremmin, mutta tiettyjen asioiden kohdalta olisi hyvää, jos en kertoisi liikaa. Jonkin ajan kuluessa kerron lisää, tässä oli vain vähän perustietoa tulevasta. Tai ainakin siitä mitä on odotettavissa. Mistäs sen tietää, mitä se elämä on minun suhteen suunnitellut.