Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tätä blogia päivittelee kahdenkympin alun Helsinkiläisnainen. Olen vanha-aikainen romantiikko, hiljainen miettijä, outolintu, feministi ja ikuinen optimisti. Unelmoin, matkustelen, meditoin, luen, tanssin, kirjoittelen, etsin ja rakennan itselleni muistorikasta elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Olen tällä hetkellä sinkku, jonka aikana etsin itseäni ja suuntaa kaoottiselle elämälleni. Tervetuloaa lukemaan.

Ethän kopioi sisältöä ilman lupaa.

 

 

18.02.2012 - 19:12
Ja alkoi taas vanha arki, mutta uusilla suunnitelmilla ja haaveilla. Olen viikon pitänyt henkistä taukoa Italian reissun jälkeen kootakseni itseni ja tottuaakseni vanhoihin rutiineihin. Täytyy nyt sanoa että reissu kannatti tehdä, olo on jo paljon parempi ja onnellisempi. Kävin läpi aikamoisen prosessin, jonka aikana koin kyyneliä, painajaisia ja itsensä löytämistä pimeässä metsässä. Siis kuvainnollisesti, en minä oikeasti mihinkään metsään eksynyt :D

Olen matkan aikana saanut uusia ajatuksia, ja olenkin oivaltanut aika monta asiaa, mitä olen onnistunut pimittämään itseltäni. Ensinäkin olen jatkuvasti soimannut itseäni Navinderin eron takia, kaikki oli minun syytä ja minä olen tyhmä nuori nainen. En tiedä mistä tai miten se älynväläys iski, mutta yhtäkkiä onnistuin oivaltamaan, että minä en ole syypää. Minä taistelin ja tein kaikkeni ja se ei riittänyt. Minä en voi enää tehdä mitään, ja sen on hyväksyttävä. Ja niin minä sen hyväksyin. Päätin että nyt saa itkeminen ja itsesolvaaminen riittää. Nyt loppui pahoinvointi. Siitä hetkestä lähtien olo on ollut paljon parempi. Enää en itke tai tunne pahaa oloa, en tunne vihaa. Pettymystä kyllä, mutta ei sen enempää. Olen vihdoin oppinut antamaan itselleni ja menneisyydelleni anteeksi. Elämä jatkuu, ja saa minun puolesta jatkua.

Tämä valaistus on tuonut minulle uusia ideoita mitä elämälläni haluan nyt tehdä. Haluan nyt muutoksia. Suuria muutoksia, muttei silti liian radikaaleja. Ensinäkin kävin keskustelemassa opinto-ohjaajani kanssa. Opintoni ovat nyt menneet vähän huonosti viime aikoina, olen ollut hyvin pettynyt sen takia, ja kaipaan jonkinlaista muutosta. Keskusteltuamme erilaisista mahdollisuuksista, olen saanut sen verran uutta tietoa ja itseluottamusta, että seuraavaksi rupeaankin opiskelemaan oppisopimuksella. Pitää vaan odottaa elokuuhun, mutta sen jälkeen minulla onkin 2 ja puoli vuotta opiskelua. Oppisopimus sopisi parhaiten koska minä opin parhaiten kun teen ja näen asioita. On turha olettaa että minun pitäisi pystyä lukemaan jotain monimutkaisia asioita (mitä lähihoitajan pitäisi osata) ja kirjoitella siitä kokeessa 2-3 viikon päästä. Se ei vain onnistu. Lisäksi saisin palkkaa - koska olisin työntekijä, mikä edellyttäisi että saisin ekonomiasiani kuntoon. Ei enää opintotukisotaa Kelan kanssa. Luulisin.

Toiseksi olen saanut inspiraation sisustella kämppäni uusiksi. Lähes kokonaan uusiksi. Vanha pöytäkoneeni saa lähteä, sillä en tee enää mitään. Työpöytäni saa myös lähteä, sillä aion hankkia uuden. Seinät voisi maalata, väriksi haluaisin pehmeää keltaista, beigeä ja/tai violettia. Joitakin huonekaluja voisin vaihtaa. Tavaroita pitäisi laittaa myyntiin, vaikka kirpparille. Tahdon päästä eroon siitä vanhasta mikä muistuttaa minua menneestä ja virheistäni. Haluan uuden alun. En halua olla itsekäs, mutta uskon että olen sen ansainnut.

Ja sitten ehkä pari kivaa sanaa matkasta :D Tähän aikaan Italiassa on poikkeuksellisen kylmä, niin kuin muuallakin Euroopassa. Vaikka astetta oli -4 ja -6 välillä sillä välin kun Suomi kärsi -20 asteita, palelin aika paljon. En ihan ymmärrä miksi, ehkä ilmasto siellä antaa erilaisen elämyksen? Luntaa oli muutaman sentin verran, mikä on hyvin epätavallinen näky Italiassa. Tätä siis Milanossa, Roomassa ja muualla luntaa oli uutisten mukaan jopa pari metriä. Roomassa ihmiset hiihtävät koska teitä ei ymmärretä suolata. Turistimäärä oli ihanan vähäinen, sen huomasi Venetsiassa käydessämme kun kadut olivat hiljaisina. Kaupat ja puodit olivat auki, ja sinnehän ryntäsimme aina herkkuja syömään ja tavaroita shoppailemaan.

 

Shoppailin aivan liikaa, mutta olen tyytyväinen. Italiassa oli menossa alennusmyynnit, joten voitte kuvitella kuinka halvalla sain uutta tavaraa vaatekaappiini. Milanossa oli muuan intialainen kauppa, missä lähes kaikki myytiin vain viidellä eurolla. Sieltä lähti mukaani niin paljon tavaraa, että lopulta matkalaukku täydentyi niin pahasti, että oli pakko hankkia ylimääräinen kassi. Mutta en kadu mitään ^__^


Milanosta löytyi myös intilainen ravintola. Aivan mahtavaa (ja halpaa!) ruokaa ja tunnelmallinen sisustus! Rakastuin paikkaan syvästi, sinne on pakko päästävä uudelleen. Minulta löytyy tusina käyntikortteja tähän paikkaa jos ketään kiinnostaa :) Mikä minua Italiassa kiehtoo, mitä meillä Suomessa ei ole, on vuoret. En tiedä mikä niissä niin viehättää, mutta vuoria on kaikkialla, ja niitä saatoin katsella tuntitolkulla automatkojen aikana. Iltaisin kun aurinko laskee, vuorien taloihin syttyy valot, ja tunnelma on kuin satumaassa. Huokaus. Lisäksi huomasimme lauantai-iltana ravintolakäynnin jälkeen, että vaikka ihmisiä oli menossa ulos juhlimaan, tunnelma oli aivan toisenlainen kuin Suomessa. Kukaan ei tapellut, oksennellut, örveltänyt tai muuten käyttäytynyt tuhmasti. Ihmiset olivat iloisissa tunnelmissa vaikka promillea ei välttämättä ollut vielä veressä. Oloni oli huomattavasti turvallisempi ja iloisempi. Täällä olo oli kotoisa.

Italiasta on tullut minulle nyt hyvin rakas maa, vaikka sitä en ihan haluaisi aina uskoa. Siellä ollaan avoimia, jopa miehet uskaltavat näyttää tunteintaan (aaah) ja muutenkin otetaan ihmiset avosylin vastaan juuri sellaisinaan kun he ovat. Milano muistuttaa tavallaan Helsinkiä, paitsi että lähimmälle merenalueelle on puolitoista tunnin matka. Siellä oloni on kotoisa. Ehkä saatan lähteä sinne asumaan kun opintoni päättyvät. Saattaisin tykätä :)


Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Minun maailmani

Ajattelu - olen kova pohtimaan asioita, joskus liikaakin.

Bollywood - nämä elokuvakokemukset maistuvat paljon paremmalta kuin länsimaalaiset filmit :P

Filosofia - mieliharrastukseni hiljaisina hetkinä.

Haydi - ns. taiteilijanimeni, jonka hauskojen sattumusten jälkeen sain Turkista. Käytän nimeä hyperavaruudessa, sillä minulla ei ole tapana mainostaa itseäni.

Intia - paikka, joka opetti minulle itsestäni ja indenttiteetistäni, ja auttaa minua tänäkin päivänä löytämään uusia puolia itsessäni.

Kirjoittelu - kirjoitan paljon, olenhan aina ollut kova raapustamaan tarinoita tavalla tai toisella. Minulle tarinoiden luonti ja jakaaminen on aina ollut intohimo, vaikka ei sitä välttämättä tule tehtyä niin usein kuin haluaisin. Joskus luon uusia maailmoja ihan omaksi huvikseni, milloin mielikuvitus saa lentää vapaasti ilman ulkopuolisen kritiikkiä.

Koti - ihana yksiöni Herttoniemenrannassa, Helsingin sydämessä.

Luonto - Äiti Maa meidät synnytti, kohdelkaamme Häntä rakastaen ja huolehtien.

Nemesis - se pimeä puoleni.

Opiskelu - opiskelen ensimmäistä vuotta lähihoitajaksi. Ei vielä tiedä tuleeko minusta tarhatäti vai akuuttihoitaja...

Semi-vege - luovuin alkuvuonna 2011 punaisesta lihasta ja kanasta, kalaa sallin vielä syödä. Ainakin toistaiseksi.

Uskon voima - kuulun kirkkoon, uskon Jumalaan ja Jeesukseen, mutta olen samalla avoin muille maailmoille. En haluaisi kategorisoida itseäni mihinkään uskonryhmään, sillä minusta kaikella on merkityksensä elämässäni enemmän tai vähemmän.

Yöpöllö - olen iltaihmisiä, ollut vauvaiästä asti. Aivoni eivät herää ennen puoltapäivää ja illalla olen pirteimmilläni. Paha tapa johon ei ole vieläkään löytynyt lääkettä. Toisaalta en sitä kaipaakaan.

 

Katsotut Bollywood-filmit:
  • 3 Idiots (2009)
  • Aakrosh (2010)
  • Andaz Apna Apna (1994)
  • Atithi Tum Kab Jaoge (2010)
  • Bollywood - The Greatest Love Story Ever Told (2011)
  • Bunty aur Babli (2005)
  • Dabangg (2010)
  • Devdas (2002)
  • Dirty Picture (2011)
  • Don: The Chase Begins Again (2006)
  • Don 2 - The King is Back (2011)
  • Dostana (2008)
  • Ekk Deewana Tha (2012)
  • Ek Main Aur Ek Tu (2012)
  • Force (2011)
  • Housefull (2010)
  • Golmaal (2006)
  • Kabhi Alvida Naa Kehna (2006)
  • Khalnayak (1993)
  • Kuch Na Kaho (2005)
  • Lagaan (2001)
  • London Dreams (2009)
  • Main Prem Ki Diwani Hoon (2003)
  • Mausam (2011)
  • Om Shanti Om (2007)
  • Omkara (2005)
  • Once Upon a Time in Mumbai (2010)
  • Partner (2007)
  • Raajneeti (2010)
  • Raavan (2010)
  • Salaam-e-Ishq (2007)
  • Sholay (1975)
  • Tees Maar Khan (2010)
  • Tere Naam (1999)
  • Veer (2010)
  • Veer-Zaara (2004)
  • Zindagin Na Milegi Dobara (2011)