Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tätä blogia päivittelee kahdenkympin alun Helsinkiläisnainen. Olen vanha-aikainen romantiikko, hiljainen miettijä, outolintu, feministi ja ikuinen optimisti. Unelmoin, matkustelen, meditoin, luen, tanssin, kirjoittelen, etsin ja rakennan itselleni muistorikasta elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Olen tällä hetkellä sinkku, jonka aikana etsin itseäni ja suuntaa kaoottiselle elämälleni. Tervetuloaa lukemaan.

Ethän kopioi sisältöä ilman lupaa.

 

 

01.12.2011 - 21:35

Näin ensimmäiseksi toivotan kaikille hyvää 1. Joulukuuta!

*~*~*¤*~*~*

 

Kuva jostain söpöstä:

Perheemme koira Antimos Charles Manson "Vicke", kokemassa ensimmäistä talveaan vuonna 2009 <3

*~*~*~*~*~*~*

Tänään tein myös herkkuruokaa... kasvisyöjän tavoin: sosekeittoa. Netistä löytyi miljoonittain erillaisia reseptejä, lopulta suljin netin ja vedin hatusta oman versioni. Ja tulihan siitä kolmen kultaisen Hoon sarja: halpaa, helppoa ja hyvää. Laitan mukaan reseptin heille, joita kiinnostaa.

Peruna-porkkanasosekeitto

1 l vettä

6 isoa perunaa

5 porkkanaa

1 sipuli (tai kaksi)

2dl ruokakermaa

Kasvisliemikuutio

Suolaa, valkosipulipippuria, muita mausteita

Kuori ja viipailoi perunat, porkkanat ja sipuli. Keitä vesi ja kasvisliemikuutio, lisää kasvikset. Anna kiehua kunnes vihannekset ovat pehmeytyneet, ota kattila liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella (minulla ei sellaista ole joten käytin tavallista keittiövatkainta, toimii hyvin). Laita kattila takaisin liedelle, lämpö alhaisena, kaada joukkoon mausteet ja ruokakerma ja sekoita hetken. Ja valmista!

30.11.2011 - 21:01

Kuva jostain kesäisestä:

Kesä ja mansikat... ei voi paremmaksi mennä <3

29.11.2011 - 21:18

Sain kaverilta kuva-haasteen, eli jokaiselle päivälle on kysymys, mihin vastata kuvilla, joko omilla tai netistä haetulla. Ja tässä ensimmäinen (jatkuu seuraavat 29 päivää):

 

Päivä 1: kuva lävistyksestä jonka voisit ottaa

 

 

Jos olisi nyt pakko, niin ottaisin nenäkorun:

En ole oikein innoissani ajatuksesta että ihoni pitäisi rei'ittää, tulee riski tulehduksesta ja kivuista jos jokin menee pieleen tai unohtaa desifioida... Minullahan ei edes ole korvakorureikiä! Ja sellaiseksi saa myös jäädä.

Minun maailmani

Ajattelu - olen kova pohtimaan asioita, joskus liikaakin.

Bollywood - nämä elokuvakokemukset maistuvat paljon paremmalta kuin länsimaalaiset filmit :P

Filosofia - mieliharrastukseni hiljaisina hetkinä.

Haydi - ns. taiteilijanimeni, jonka hauskojen sattumusten jälkeen sain Turkista. Käytän nimeä hyperavaruudessa, sillä minulla ei ole tapana mainostaa itseäni.

Intia - paikka, joka opetti minulle itsestäni ja indenttiteetistäni, ja auttaa minua tänäkin päivänä löytämään uusia puolia itsessäni.

Kirjoittelu - kirjoitan paljon, olenhan aina ollut kova raapustamaan tarinoita tavalla tai toisella. Minulle tarinoiden luonti ja jakaaminen on aina ollut intohimo, vaikka ei sitä välttämättä tule tehtyä niin usein kuin haluaisin. Joskus luon uusia maailmoja ihan omaksi huvikseni, milloin mielikuvitus saa lentää vapaasti ilman ulkopuolisen kritiikkiä.

Koti - ihana yksiöni Herttoniemenrannassa, Helsingin sydämessä.

Luonto - Äiti Maa meidät synnytti, kohdelkaamme Häntä rakastaen ja huolehtien.

Nemesis - se pimeä puoleni.

Opiskelu - opiskelen ensimmäistä vuotta lähihoitajaksi. Ei vielä tiedä tuleeko minusta tarhatäti vai akuuttihoitaja...

Semi-vege - luovuin alkuvuonna 2011 punaisesta lihasta ja kanasta, kalaa sallin vielä syödä. Ainakin toistaiseksi.

Uskon voima - kuulun kirkkoon, uskon Jumalaan ja Jeesukseen, mutta olen samalla avoin muille maailmoille. En haluaisi kategorisoida itseäni mihinkään uskonryhmään, sillä minusta kaikella on merkityksensä elämässäni enemmän tai vähemmän.

Yöpöllö - olen iltaihmisiä, ollut vauvaiästä asti. Aivoni eivät herää ennen puoltapäivää ja illalla olen pirteimmilläni. Paha tapa johon ei ole vieläkään löytynyt lääkettä. Toisaalta en sitä kaipaakaan.

 

Katsotut Bollywood-filmit:
  • 3 Idiots (2009)
  • Aakrosh (2010)
  • Andaz Apna Apna (1994)
  • Atithi Tum Kab Jaoge (2010)
  • Bollywood - The Greatest Love Story Ever Told (2011)
  • Bunty aur Babli (2005)
  • Dabangg (2010)
  • Devdas (2002)
  • Dirty Picture (2011)
  • Don: The Chase Begins Again (2006)
  • Don 2 - The King is Back (2011)
  • Dostana (2008)
  • Ekk Deewana Tha (2012)
  • Ek Main Aur Ek Tu (2012)
  • Force (2011)
  • Housefull (2010)
  • Golmaal (2006)
  • Kabhi Alvida Naa Kehna (2006)
  • Khalnayak (1993)
  • Kuch Na Kaho (2005)
  • Lagaan (2001)
  • London Dreams (2009)
  • Main Prem Ki Diwani Hoon (2003)
  • Mausam (2011)
  • Om Shanti Om (2007)
  • Omkara (2005)
  • Once Upon a Time in Mumbai (2010)
  • Partner (2007)
  • Raajneeti (2010)
  • Raavan (2010)
  • Salaam-e-Ishq (2007)
  • Sholay (1975)
  • Tees Maar Khan (2010)
  • Tere Naam (1999)
  • Veer (2010)
  • Veer-Zaara (2004)
  • Zindagin Na Milegi Dobara (2011)