Antonio palasi kotiin Milanoon, minä jäin hetkeksi vetäämään henkeä kunnes nukahdin uupuneena. Katsoimme viime yönä Lagaania, tuli sitten nukuttua vain 2 tuntia, sitten oli herätys kl 4:50 ja lentokentälle saattaman miestä kotimatkalle. Olin kotona ennen yhdeksää ja sammuin heti sängylle, mutta vain 3 tunnin ajaksi. Olen nyt viettänyt suurimman osan päivästä äidin luona, kotona tulee yhtäkkiä niin outo hiljainen olo. Kämppä on karseessa kunnossa, aion siivota huomenna. Sanna tulee päiväkahville, joten ei tarvitse kärsiä yksinäisyydestä.

Kohta lähden kotia kohti, huomenna on vapaapäivä koulusta, saan vetäytyä rauhassa tuttuihin rutiineihin. Pääsen meditoimaan, lenkkeilemään, siivoamaan ja polttamaan suitsukkeita. On aika palata vanhaan arkeen, mihin tunnen olevani 100% valmis. Varsinkin sen jälkeen kun aiemmin viikolla opinto-ohjaanani kertoi, että jos haluan suorittaa koulutukseni 2ssa vuodessa, joudun tekemään ne Porvoossa aikuis-linjalla. Ensimmäiseksi se kävi vahvasti mielessä, sitten ajattelin kuitenkin, miten vaikeaksi se menisi. Pitäisi matkustaa yli tunnin ajan koululle ja opiskella kovalla tempolla, valmistuisin aikaisemmin kuin laskettu, mutta... täällä Helsingissä minulla on kaikki, ja ensimmäistä kertaa elämässäni koen olevani juuri siinä missä pitääkin. Päätin jäädä, ihan sama meneekö siihen 3 vuotta tai enemmän. Tämä tuntuu oikealta valinnalta, ja se tuntuu niin hyvälle.

Lentolippujen hinnat ovat laskussa. Olen selaillut niitä nyt iltapäivällä, suunnitellut matkaa rakkaani luokse. Mutta juuri nyt on aika tiukalla rahojen kanssa, eihän opiskelija kovin hyvin rahaa saa. Aika näyttää mitä tapahtuu...

Tänään aloitin sitten koulussa istumisen 2. vuoden tauon jälkeen. Olen sitä tavallaan pelännyt, onnistuuko tällä kertaa, vai lyönkö tälläkin kertaa vain tyhjää... Oli vielä eilisiltana niin kova paniikki, en saanut unta ennen kun kello löi lähemmäs neljää aamuyöllä. Hermoilin ajatuksesta mennä sinne niiden nuorien, juuri yläasteelta saapuneiden nuorien seuraan, sain mukavan annoksen outoja katseita, ihmettelivät kai mitä meikäläinen siellä teki. Onneksi ryhmäni kokoontui ensimmäisenä, pääsin luokkahuoneen turvalliseen ympäristöön.

Viime kerralla lähihoitajia-oppilaita oli vähän yli 30, kaikki ängettynä samaan ryhmään, mutta nyt meidät oli jaettu kahteen ryhmään. Minun ryhmässäni istuu 14 tyttöä itseni mukaanlukien. Iältään 16-17, nuorin vasta 15v. Minua hymyilytti kun saimme esimakua siitä että kuinka paljon enemmän vapautta minulla tulee olemaan, olenhan yli 18v enkä tarvitse vanhempien valvovaa silmää. Mutta mutta, enpä aio ruveta arrogantiksi, aion olla ryhmämme isosiskona. Muut tytöt ovat vielä niin nuoria, he varmaan tarvitsevat jonkun vähän vanhemman esikuvan opiskelun kanssa. En ota vanhimman oppilaan roolia peläten vastaan, aion nauttia tästä täysin siemauksin. Muutenkin tulen valmistumaan heitä aiemmin, laskimme että saatan valmistua jo kahden vuoden sisällä jos pinnistän kovasti. Niin monet kerrat olen antanut periksi, mutta nyt tuntuu, että olisi aika napata itseään niskasta ja tehdä asiat oikein.

Oli muuten ihanaa tavata vanhat tutut opettajat, jotka puolestaan toivottivat minut takaisin avosylin. Pieni osa minusta elää tunteessa, mikä minulla oli silloin kuusi vuotta sitten, kun ensimmäistä kertaa astuin näistä ovista sisään. Mutta, kuusi vuotta on pitkä aika, olen kasvanut, muuttunut ja motivaationi ovat korkeimmillaan kuin koskaan aikaisemmin. Tuntuu että olen vihdoin löytänyt polkuni. Olo on hyvin toiveikas, onnellinen.

A lentää muuten sunnuntai-aamuna takaisin Italiaan. Alan vähitellen totutella itseäni vanhaan elämänrytmiini, vaikka vierailu onkin ollut mukavaa. Kaikki nähtävyydet käyty läpi, perjantaina vien viimeisen kerran Linnanmäelle, toivoen pojan lentopelon helpottuvan kun pääsee vuoristoratoihin :P

Laulu rakkaalleni:

Lahjoitin tänään Punaiselle Ristille 20 euroa Japanin katastroofi-rahastoon. Tuli hyvä olo. Kannustan jokaisen lahjoittamaan, pienikin kolikko tekee ihmeitä. Satoja tuhansia ihmisiä on vailla kotia, vaatteita, ruokaa ja haavoittuneet tarvitsevat lääkitystä.

Minusta on hyvin tärkeää että pidämme toisistamme huolta, olimme mistä kolkasta maailmaa tahansa. Loppujen lopuksi me olemme syntyneet samasta maanperästä, olemme toistemme siskoja ja veljiä. Auttava käsi on meile tärkeää, näin myös muodostamme suhteita, jotka yhdessä haluavat parantaa maailmaa. Haaveilen kovasti maailmasta, missä voisimme vihdoin ymmärtää, että me olemme yksi ja samaa sukua. Tiedän että se on hyvin naiivi ajatus, mutta rukoilen silti.

Voit tehdä lahjoituksen haluamasi summalla täällä: redcross.fi

Lähetin eilen paperit ensi syksyn opintoihin, vielä pari pitäisi lähettää, jotka ei ole yhteishaussa mukana. Nyt vaan odotellaan.

Pahoittelut että blogaus jäänyt vähän hiljaiselle. Olen sairastellut vähän välillä ja työt imenyt niin paljon voimia että ei aina jää muiden harrastuksien takia aikaa bloggailla. Mainittakoon että minulla on 2 muuta blogia mitä päivittää, mutta lupaan antaa enemmän aikaa tänne kunhan saan tehtyä uuden, sujuvamman aikataulun.

Rakas on Dubaissa kuvauksissa, palanee tiistaina takaisin Mumbaihin. Olemme kauhistelleet korotettuja hintoja, esm hotellihuoneessa, missä hän nyt asuu, on erillinen makkari, kunnon kylppäri ja keittiö pesukoneineen, maksoi pari vuotta sitten 20 euroa päivältä, nykyään siitä imetään jo 100. Hinnat kuulema (kuten olin vähän arvannutkin) kohosivat rakentamisen ja uudistuksien takia, pitihän heidän rakentaa maailman pisin hotelli, kallein satama (siinä meni kauniit korallitkin) ja oli hankkeena myös muitakin nähtävyyksiä. Niin ja eikös heillä ollutkin viime vuonna se kallein joulukuusi? Dubain talous alkaa olla rappiolla joten minkäs sen parempi syy korotella hintoja. Turismikin on kuulema vähentynyt roimasti korotuksien takia. En ihmettele. Tony ei ole asiasta niinkään hätkähtänyt, huolissaan on vaan saako hän ostettua minulle mitään tuliaisia. Johan tässä on taas kättä väännetty kun minä minimalistina sanoin että älä osta mitään. Jos on pakko, niin vaikka kaula- tai rannekoru. Mutta ei, tämä neiti pitää hemmotella piloille.

Olen alkanut pikkuhiljaa hyväksyä Tonyn hemmotteluja, vaikka omatunto huutaakin aina välillä. Keskustelin äidin kanssa taannoin asiasta, ja äiti kehotti minua hyväksymään että mies haluaa vaan ilahduttaa minua. "Ja minä kun luulin että naiset vaativat saada erikoiskohtelua", hän sanoo. Niin, mutta koska kasvoin hankalassa ympäristössä, missä miesmallista ei ollut tietoakaan, olen niin tottunut että hommat hoidetaan itse. Olen kuitenkin yrittänyt muuttaa tätä itsepäistä ajattelutapaa, olenhan nyt osaa parisuhdetta, ja "minä ja minun tapani" ajattelu kannattaisi vähentää.

Niin, nyt helmikuussa tuli kokonainen vuosi siitä, kun mies tunnusti haluavansa olla muuta kuin ystäviä. Meni siinä pari kuukautta kunnes aloin lämmetä ajatukselle. Tie on ollut vaikea, mutta en ole katunut päivääkään. Vaikeuksia aiheuttivat edellisen vuoden traumat ja pelot, mutta hitaasti ja varmasti en ole ainoastaan parantanut taitojani parisuhteessa, vaan myös kasvanut parempana ihmisenä. Ennen Tonya, hädintuskin tiesin mitä parisuhde oikein oli, en tiennyt mitä on hyvä sanoa ja tehdä. Tonyn avulla olen oppinut yhtä sun toista elämästä ja rakkaudesta, hänestä on tullut guruni ja kulkutoverini. Ja eteenpäin mennään.

On se ihme kun kaksi sielua toisilta kolkilta maailmalta voivat löytää toisensa ja löytää yhteyden. Tosin, maat ja sen byrokratia ovat ihmisen oma luoma tapa hallita sen kansalaisia. Loppujen lopuksi me kaikki olemme Jumalan lapsia, meillä on rakkaus yhteisenä kielenä.

Muihin asioihin, ettei tästä tule homejuustoista päivystystä :D Olen nimittäin päättänyt luopua oppisopimus-opiskelusta. Syynä on että se tulee työnantajaksi kalliiksi, mutta myös olen huolissani sen tuomasta paineesta. Jos yksikin kurssiin tulee hylätty, koko koulutus perutaan. Opiskelu tavallisessa oppilaitoksessahan voi lukea kurssit uudestaan, ja parantaa numeroitaan. Arvelin, että tämä istuisi paremmin minulle, minulla kun on oppimisvaikeuksia ja pelkään paineiden kasvavan niin isoksi, että romahdan jossain vaiheessa. Sitä paitsi kaipaan opiskeluelämää, kaipaan tutustua uusiin ihmisiin ja stressailla kokeiden kanssa.

Nyt lopettelen, pyykit odottavat ja suihkussa pitäisi käydä.