Täällä landella on aina mukavaa olla. Täällä vaalii ihana hiljaisuus, vain luonto laulaa omia sävelmiään. Olen pari päivää viettänyt aikani mummin kanssa serkkujeni uudessa mökissä, mihin kuuluu päämökki, navetta ja 100v vuotta varastorakennus. Olo on ollut kuin lapsella kun lähden tutkimusretkille. Minä rakastan tällaisia vanhanaikaisia maalaisrakennuksia, varsinkin kun olemme täällä Jumalan selän takana, missä on tilaa tehdä taikoja. Navetta valloitti sydämeni, missä on aiemmin ollut hevosia ja lehmiä. Varsinkin kattotaso (siellä missä varastoitiin heinää) hurmasi minut täysin. Sieltä löytyy pari ikivanhaa ruosteista pyörää, ja maisema ikkunalta on todella kaunis. Minulle tuli mieleen kohtauksia Perjantai 13. elokuvasta missä nuoret pakenevat tappajaa. Sitten sain hupsuja mielikuvia nuorista pariskunnista jotka kierivät heinikoissa lemmen lumoissa. Kun sanon pariskunnista, tarkoitan tietysti itseäni ja prinssiäni.... Paikka olisi ihanteellinen kuvauspaikka seuraavalle elokuva-projektille, mitä on suunnitteilla kesäksi. Tai jos halutaan kuvata joku tanssivideo. Kummit ovat antaneet minulle luvan kuvauksien käyttöön, täällä on mielikuvitus antanut niin paljon ideoita.

Täällä landella olen saanut rentoutua ja irtautua Helsingin kireydestä. Mummi se puuhailee paljon keittiössä, joko leipoen tai ruokaa tehdessä. Mummi syntyi maalaisperheeseen 9 muun sisaren joukkoon, ja on tehnyt maalaistyötä ihan pienestä pitäen. Hän on jo 70 vuotta vanha, ja kertoo paljon tarinoita lapsuudestaan maalla, ja nuoruusvuosistaan kun hän saapui yksin 15 vuoden ikäisenä Helsinkiin opiskelemaan. Mahtoi olla kova elämänmuutos, mutta koska maalla ei ollut mitään, oli pakko siirtyä suurkaupunkiin töihin ja opiskelemaan. Sen jälkeen elämään on mahtunut aviomies, kolmen pojan synnytykset, avioero, lapsenlapset, uudelleen naimisiinmeno, leskeksi jääminen, ja lopulta muutto takaisin kotikaupunkiinsa. Mummi on elänyt vauhdikasta elämää, ja silti hän jaksaa hymyillä ja vitsailla. Ihailen mummiani suuresti koska hän on sellainen ikuinen optimisti, joka ei ole antanut elämän vastoinkäymiset katkeruuttaa häntä. Hän on aina painanut täysillä eteenpäin, hänellä riittää vieläkin paljon energiaa ikäisekseen. Tämä mummi ei lähde tästä maailmasta vielä pitkään aikaan. Ja sellaisena haluan sen myös pysyvän. Mummi on minulle tärkeä ihminen. Ihmiset kehuvat aina sitä kun minussa on hyvin paljon mummia. Luovuuteni, optimistisuus ja vieraanvaraisuus olen perinyt häneltä, ja kyllä naamassakin on paljon yhtenäisyyksiä. En voisi kuvitella ilman mummiani. Hän on opettanut minulle askartelua, ompelua ja leipomista. Kaikkia peruspuuhia mitä elämässä tulee tarpeen. Meillä on aina hauskaa, ja toivottavasti tämä säilyy vielä pitkään.

Serkkuni kanssa olemme muistelleet lapsuuttamme, ja jutelleet näitä tyttöjen juttuja. Serkkuni kanssa on mukavaa puhua, vaikka olemme vähän erilaisia. Emme näe toisiamme kovin usein, minkä takia nämä jälleennäkemiset ovat aina yhtä juhlaa. Kummivanhemmillani on syytä juhlia, ensi kuussa heille tulee täyteen 25 pitkää aviovuotta. Hopeahäät. He ovat tähän asti ainoat sukulaiseni jotka ovat onnistuneet pysymään naimisissa niin pitkään menettämättä rakkauden hehkua, poislukien esi-isäni. Kyselin mikä on heidän salaisuutensa. Kummitätini on ihmeissään, sillä hän on temperamenttinen ihminen joka saa sätkyn vähemmästäkin, ja onkin kiitollinen että perhe jaksaa hänen kanssa. Salaisuutta ei taida olla. Se on vain pysynyt. Myös muutama ystäväni vanhemmat viettävät suuren numeron hääpäiviä. Kuulemma he vieläkin kuhertelevat kuin teini-ikäiset. Tällaista minäkin haluan. Henkisen siteen, mikä jaksaa ja kestää kaikki vaikeudet läpi, ja jonka hehkuma säilyy vanhoille päiville.

Pyörryin onnesta kun näin The Hobbit elokuvan trailerin. Tätä kirjaa kannattaisi lukea uudelleen, jotta voin huomautella mikä elokuvassa menee hyvin ja mikä pieleen. Ihmettelen miksi elokuva tehdään kahdessa osassa, tietääkseni kirja on tarpeeksi pieni mahtuakseen yhteen pitkään filmiin. Ilmeisesti ei, tai Peter Jackson ahtaa mukaan liian paljon omaa tavaraa... Mutta odotan innolla!!

Lokakuu jo saapui ja syksy on tehnyt tuloaan. Vielä syyskuun viimeisenä päivänä meillä oli +15 astetta, ja Pian kanssa vähän hekottelimme että missä se syksy viipyy. Syksy kuuluu ehdottomasti lempivuodenaikoihini, ainakin täällä Suomessa. Lehtien värin inspiroivat ja tuovat mieleen Intian. Sade on kuin luonnon omaa tanssia, paitsi silloin kun tuulee napakkaasti kuten nyt.

Näkymä parvekkeelta. Laitan lisää syksyisiä kuvia jahka pääsen joskus ulos ottamaan lisää luontokuvia.

Lokakuu on myös täynnä tapahtumia. On tenttejä, synttärijuhlia, Diwali-festivaali Espoossa, omat Halloween juhlani... pitäisi vielä sivussa tehdä duunia ja askarella halloweeeni koristeita. On paljon tekemistä, saa nähdä miten tässä ehtii.

Niin, ja sain tilaamani printeerin. Ihana laite, helpottanut omaa arkeani niin paljon *sydän*.

Rakkautta ja Anarkiaa festivaalin Bollywood-dokumentissa soi eräs kappale joka jäi kovasti kiusaamaan aivojen muistikorttiin. Eilen löysin sen vihdoin, ja olen rakastunut. Itse leffakin, Don: The Chase Begins Again (2006) tuli nähtyä, ja jatko-osaa odotellaan. Shahrukh Khan ei ole koskaan ollut suosikkinäyttelijöitäni, varsinkin kun mies ei minun makuun ole tarpeeksi komeahko, mutta hyvä näyttelijä hän on. Tässä leffassa tykkäsin hänestä kovasti kovanaamaisena mafiosona, se istui hänelle hyvin, vaikka olen nähnyt hänet ennen vain hyvä pojan roolissa.

Katselin eilen Maria!n, ihan vain katsoakseen, mitä sydänsuruisille miehille kun Esko Eerikäiselle ja Vesa Keskiselle kuuluu. Täytyne myöntää, että vaikka heistä en syystä ja toisesta pidä, tunsin sympatiaa heitä kohtaan. Eskon ja Martinan touhuista en välittänyt p*skaakaan, varsinkin kun minulle tulee kirpeä maku suuhun Martinan menneisyyden juttujen takia... tai noh, vieläkin se tekee kaikkea mikä saa minut haukoamaan henkeä tai lyömään päätä seinään vasten. Täytyy myöntää että on nainen kyllä itserakkain ihminen jota olen tavannut, jos miettii että nyt hän haluaa luoda kansainvälistä uraa vaikka on vasta vuoden ikäinen vauva hoidettavana. Päiväkotihoitajana voin vain sanoa että ei kyllä tee hyvää lapsen suhteeseen vanhempaansa, pelkään että se lapsi vielä tulee pahasti kärsimään tästä.

Mutta asiaan. Nyt Maria!aa katsoessani, en voinut istua kylmänä kun ex-mies ja isä Esko kertoi sekavin tuntein miten edetä. Kyllä se on rankkaa, kahdenkertaisena avioerolapsena tiedän, että sellainen käy voimiin ja psykelle. Toivon vaan, että Esko ja tyttönen pärjäävät jatkossa.

Keskisen haastattelu taas nolotti ja nauratti. Äijä oli kuulema juonut vähän viiniä tyhjään vatsaan ja sen näki kyllä heti punaisesta naamasta, että nyt on tullut otettua vähän. Voi Vesa, Vesa... Keskisen rakkaustarinaa Ghanalaisen Hamamattiin olen seurannut alusta lähtien, sillä heissä yhdistyy se mitä koen kovasti romanttiseksi ja taistelemisen arvoiseksi. Rakkaus. Mies ja nainen joka pitkien matkojen välillä löysivät toisensa, ja välille syntyy eräänlainen kemia. Jotkut sanoisivat tätä vaan ohimeneväksi, sillä ainahan ulkomaalainen sänkykumppani on mielenkiintoista (niin, esm ne jotka hakevat ulkomaalomaromanssia), mutta minä näen sen aivan toisenlaisena asiana. Olen ehkä naiivi, mutta haluan uskoa hyviin asioihin. Ja Vesa näyttäisi oikeasti välittävän Hamamatista, vaikka joskus pistää miettimään, että voisi hän tehdä vähän enemmän, mikäli voisi uskotella naisen olevan hänelle oiva elämänkumppani. Vesalle terveisiä: älä mokaa!

Myös Suomen versio Top Chef pistää vähän miettimään. Seuraan tässä sivussa pari jaksoa, ja yritän toivoa että saisin jotain hyvää siitä. Äidin kanssa rakastamme Jenkkien versiota, mutta tämä suomalainen ei ole tähän asti minua sytyttänyt. Ohjelma on kuin suora kopio jenkkien versiosta, Pipsa roikkuu Hans Välimäkin mukana kuin kenkään tarttunut vessanpaperi, tehtävissä ei ole mitään jännittävää, tuomarit eivät ruokien arvosteluissa oikein keskustele ruuista, haukkaavat palan ja sanovat onko hyvää tai ei ja siinä se. Ja kun vihdoin toivoin Stefan Richterin tuovan mukaan jotain särmää, kaikki meni pirstaleiksi. Hän ei anna kunnon kommentteja, tai ainakaan sellaista mitä olin odottanut. En kuitenkaan syytä yksin häntä, ainahan nuo ohjelmantekijät ovat voineet editoida hänen sanoja ihan vaan että me suomalaiset loistaisimme enemmän. Onhan tämä made in Finland.

Onko tämä tosiaan parasta mitä me voimme tehdä kun kyseessä on tehdä kotimainen versio jenkkiläisestä formaatista?? Oikeasti, saisitte skarpata enemmän.